Onko KoRo osa kestävää kehitystä?
Kysyimme asiakkailta, mikä eniten KoRon kestävyydessä kiinnostaa. Useimmin kysytty kysymys oli: Onko KoRon toiminta kestävän kehityksen mukaista? Vastuullisuudesta vastaava tiimimme on nyt vastannut kysymyksiinne:
Kestävä kehitys on intohimon, avoimuuden, uteliaisuuden ja rehellisyyden ohella yksi viidestä johtavasta arvostamme, siksi sillä on myös tärkeä rooli kaikissa päätöksissämme. Olemme tietoisia vastuustamme elintarvikealan yrityksenä, sillä elintarvikkeet aiheuttavat kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Kestävyydellä on kuitenkin monia ulottuvuuksia. Valikoimamme tuotteista 99% prosenttia on kasvisruokavalioon sopivia, 89% vegaanisia tuotteita ja 54% tuotteista on luomua (04/2025). Tämän ansiosta potentiaalisesti ympäristöystävällisempiä tuotteita on helpompi lisätä ruokaostoksiin.
Isojen säästöpakkaustemme ansiosta säästämme pakkausjätettä, tavanomaisiin pakkauskokoihin verrattuna, keskimäärin 40 %, 1 kg tuotetta kohden*.
Haluamme kuitenkin olla täysin avoimia, sillä ponnisteluistamme huolimatta, joissakin aisoissa emme ole vielä siellä, missä haluaisimme olla. Matkalla kohti kestävää kehitystä, on muitakin haasteita, joista muutamia käsittelemme tarkemmin tällä sivulla. Luultavasti KoRo ei ehkä koskaan täytä, joidenkin ihmisten mielestä, kestävän kehityksen määritelmää. Tästä syystä emme halua kutsua itseämme 100% kestäväksi, emmekä aktiivisesti mainosta itseämme muotisanalla ”kestävyys”. Haluamme kuitenkin jatkaa työtä taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden lisäämiseksi KoRolla ja viestiä siitä avoimesti. Suhtaudumme kritiikkiin ja ehdotuksiin hyvin vakavasti ja käymme mielellämme keskustelua, sillä vain siten voimme jatkaa kehitystä ja integroida kestävyyden mahdollisimman monia osa-alueita.
Me KoRolla haluamme...
Kommunikoida avoimesti
Haluamme tiedottaa sinulle avoimesti yrityksestämme, tuotteistamme, hinnoista ja pakkauksista ja edistää siten läpinäkyvyyttä. Meille on tärkeää antaa realistisia näkemyksiä elintarvikeyrityksen arjesta ja päätöksistä sekä tuoda esiin myös niihin liittyviä haasteita. Lue lisää täältä.
Vähentää pakkausjätettä
Suuret irtotavarapakkaukset ovat osa identiteettiämme, ne paitsi helpottavat kaupassa käyntiä ja pitävät sinut tyytyväisenä pidempään, myös säästävät paljon pakkausjätettä. Tavanomaisiin pakkauskokoihin verrattuna, suuret pakkaukset säästävät keskimäärin 40% materiaalia 1kg tuotetta kohti.
Tarjota vaihtoehtoja
Haluamme tarjota sinulle jokapäiväiseen elämääsi laadukasta ruokaa kohtuulliseen hintaan. Haluamme myös, että tuotteemme ovat mahdollisimman luonnollisia, edistävät tasapainoista, pääasiassa kasvipohjaista ruokavaliota ja, että valikoimastamme löytyvät välipalat ovat terveellisempiä ja mahdollisesti kestävämpiä vaihtoehtoja sinulle.
Keskeiset toimenpiteemme kestävyyden lisäämiseksi
Ensinnäkin on todettava, että kestävyydellä voidaan tarkoittaa monta asiaa, mutta me määrittelemme sen taloudelliseksi, ekologiseksi ja sosiaaliseksi kestävyydeksi. Monet toimenpiteet on suunniteltu hyvin pitkälle aikavälille, ja siksi ne ovat vielä alkuvaiheessa. Haluamme siksi luetella tässä vain sellaisia toimenpiteitä, joiden myönteiset vaikutukset voimme jo osoittaa. Suunnitteilla on kuitenkin monia muita toimenpiteitä, joista raportoimme myöhemmin.
Tuotevalikoimamme
Yleisesti ottaen KoRo edistää ympäristöystävällisempien tuotteiden helppoa käyttöönottoa ostoksilla, sillä 99 prosenttia tuotteista on kasvisruokavalioon sopivia ja 89 prosenttia vegaanisia tuotteita, ja luomutuotteiden osuus on 54 prosenttia (tilanne 04/2025). Teemme myös riskianalyysejä tuotteidemme raaka-aineista ja niiden alkuperämaista. Näiden analyysien tulosten perusteella kehitämme parhaillaan kestävän hankinnan politiikkaa, jonka avulla voimme minimoida tiettyjä riskejä esimerkiksi ostamalla vain tiettyjä raaka-aineita, joilla on tietty sertifiointitaso. Olemme myös ottaneet käyttöön liikekumppaneille suunnatut käytännesäännöt, jotka on suunnattu toimittajille ja kumppaneille yleensä. Näin määrittelemme ympäristöä, yritysetiikkaa ja sosiaalisia kysymyksiä koskevat standardimme ja odotuksemme entistäkin selkeämmin.
Toimistomme
Sekä toimistomme, että verkkosivustomme hosting-palveluntarjoajamme käyttää vihreää sähköä, joka on tuotettu 100% uusiutuvasta energiasta.
Toimituspakkauksemme
(laatikot, täyttömateriaali ja pakettiteippi)
ovat jo täysin paperipohjaisia. Suuri osa pahvista ja täyttömateriaalista on valmistettu kierrätyskuiduista.
Suurilla pakkauksillamme
säästämme pakkausjätettä verrattuna tavanomaisiin vähittäismyyntipakkauskokoihin - keskimäärin 40 % 1 kg:n tuotekiloa kohti*.
Alennuskategoriamme
Haluamme pelastaa ruoan, jonka viimeinen käyttöpäivä lähestyy tai joka ei näytä ulkomuodoltaan täydellsieltä. Tämän vuoksi tarjoamme sen sinulle alennettuun hintaan alennuskategoriassamme. Olemme myös lahjoittaneet ruokajakelulle vuodesta 2023 lähtien.
Viestintämme
Luultavasti tärkeimmät toimenpiteemme ovat avoin viestintämme ja kestävän kehityksen tiimimme, joka käsittelee yksinomaan ympäristöön, yritysetiikkaan ja sosiaalisiin kysymyksiin liittyviä asioita. Haluamme myös jakaa kanssasi tämän tiimin saavuttaman edistykset, haasteet ja tulokset, jotta saisit syvällisemmän käsityksen kestävän kehityksen aiheesta. Olemme esimerkiksi asettaneet tavoitteeksemme julkaista säännöllisesti vaikutusraportin, joka tarjoaa tietoa KoRon ympäristöön, liike-elämän etiikkaan ja sosiaalisiin kysymyksiin liittyvistä asioista. Löydät viimeisimmän raportin täältä.
Läpinäkyvyys ilmastovaikutuksista
Olemme myös ottaneet käyttöön ”Ilmastovaikutus”-välilehden yli 80 tuotteen kohdalla (esimerkiksi: mantelitahna, vaalea 500 g). Olemme laskeneet herkkujemme tuotannosta, pakkaamisesta ja kuljetuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt. Välitämme nämä tiedot sinulle, jotta voit tehdä tietoon perustuvia ostopäätöksiä ja pitää silmällä omaa henkilökohtaista hiilijalanjälkeäsi. Mutta me myös käytämme näitä arvokkaita tietoja: Näin voimme tehdä toimitusketjuistamme tulevaisuudessa entistäkin älykkäämpiä ja optimoida hiilijalanjälkemme.
Käynnissä olevat projektit: Suunnitelmat vuodelle 2025
Tiedämme, että kestävä kehitys ei tapahdu yhdessä yössä – se vaatii pitkäjänteistä ajattelua ja johdonmukaista toimintaa. Siksi asetamme itsellemme joka vuosi uusia tavoitteita, jotka vievät meitä askel askeleelta lähemmäs päämääriämme. Vuodesta 2025 tulee jälleen vuosi täynnä hankkeita, joiden tarkoituksena on saada aikaan konkreettista muutosta:
- Uusien, helpommin kierrätettävien monomateriaalisten Doypack-pakkausten käyttöönotto (vähintään xx tuotteelle)
- Vähintään kahdeksan tuotteen kaakaon tai kahvin vaihtaminen Reilun kaupan laatuun
- Lyhyemmän toimitusketjun luominen kaakaojauheelle ja kaakaonibseille hankkimalla ne suoraan alkuperämaan tuottajilta (jatkuu vuoteen 2026 saakka)
- EU:n metsäkatoa koskevan asetuksen(EUDR) käyttöönotto, mukaan lukien tuotteidemme paremman jäljitettävyyden varmistaminen sääntelyn piiriin kuuluvien tuotteiden osalta
- Pakastekuivattujen mansikkaviipaleidentoimitusketjun päivittäminen hankkimalla osa hedelmistä suoraan tuottajilta ja tekemällä ensimmäiset vierailut paikan päällä Kiinassa (jatkuu vuoteen 2026).
- Ensimmäisenvastuullisuusraporttimme laatiminen vakiintuneiden raportointistandardien mukaisesti ja vapaaehtoinen todentaminen eurooppalaisen VSME-standardin mukaisesti (viimeistely ja julkaiseminen vuonna 2026).
- CO₂-jalanjälkilaskelmien laajentaminen yli 150 tuotteeseen.
- Yrityksen laajuisen “kaksoisolennaisuusanalyysin” tekeminen sekä vaikutusten että riskien arvioimiseksi koko toimitusketjussa.
- Ihmisoikeusperiaatteita koskevan julkilausuman laatiminen ja valitusjärjestelmän käyttöönotto ulkoisia sidosryhmiä varten.






